Mä toivon aina välillä, että pääsisin karkuun omia ajatuksiani, että voisin seurata vaan sitä hullua ikävää olla toisen luona, enkä miettis niin paljoo, osaanko nukkua toisen kanssa ja mihin me kaikki aika saadaan kulumaan? Pitääkö mun ajatella, pelätä, niin paljon?
Ja sitten kun en oo varma pystynkö ja haluanko, alan pelätä miltä se toisesta tuntuu ja alan uskotella itelleni että mun on pakko, sen toisen takia.
Mutta onks se sit mahdollisuus ja mä rajotan itteeni, omia tunteitani ja mahdollisuutta oppia olemaan jonkun ja jonkun kanssa, rakastamaan ja pysähtymään. Voi kun joku vaan vois antaa mulle vastaukset kaikkiin kysymyksiin, ettei tarvis pohtia näin paljon. Jossitella ja ahdistua.
Eilen oli sentään ihana ilta, siskojen kanssa on kyllä kiva viettää laatuaikaa aina sillon tällön. Ja aina vaan parempaa on kun siihen laatuaikaan liittyy ihanaa namnam ruokaa
Ruokana oli siis täytettyjä paprikoita, tiramisua, valko- ja punaviiniä, hedelmävaahtoa ja irtokarkkeja ja leffoina pyöri Jane Austenin elämästä kertova pätkä ja Ylpeys ja ennakkoluulo.
Nyt tuliki kiire, päätin sittenkin, että lähden, enkä nyt pelkää tai hölmöile turhia. Kohta pitää rynniä bussille!
Adios!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti