Hetki venyi huomattavasti,
varmasti,
moneksi tunniksi.
Heitti minut viikkojen, kuukausien, vuosienkin päähän tästä
oman asuntoni parvekkeelta.
Hiljaisesta kesäillasta, katosin meluisiin muistoihin.
Niin täynnä intohimoa, nuoruutta ja hulluutta,
hullaantumista vähän kaikkea kohtaan.
Ihmisiä, maailmaa, sinua ja kaikkea uutta.
Kiellettyä ja salaista.
Rakastettavaa.
Salarakasta?
Olithan sinä sellainenkin joskus.
Ja sitten sinulla oli sellainen...
ja se tavallaan pilasi kaiken.
Vaikka minä jäinkin kiinni sinuun, onnettomana
ja riippuvaisena
vaikka mitä minä riippuvaisuudesta tietäisin?
Enhän minä koskenut ikinä mihinkään,
vaaralliseen.
Niin
paitsi sinuun tietysti.
Tajusin
että juhannushan on ihan kohta
sen pitäisi olla keskellä kesää, vaikka minä
en edes tunnista tätä kesäksi
on liian kiire kohti syksyä, että ehtisi ajatella kuinka lämmin nyt on
kuinka kaunis ja täysi on tämä kaupunki
ja kovin tyhjä minun
sydämeni
Tosiaan,
siinä ajatellessa kului hetki
hetkiä
venyviä
(ja vanuvia niin kuin toiset sanoo)
ja sitten päätin
että on aika mennä nukkumaan
(ja päästää irti ajatuksista)
Omaa runoilua tai muunlaista tekstiä, jotain ajatuksen virran tapaista kai? Enpä oikein osaa määritellä tätä. Mutta tällaista kuitenkin tänään.
Ja muutama sekalainen kuva :)
Nyt pitäisi kai mennä töihin..
Hyvää tiistaita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti